Pieni retkivälinelainaamo

Vuoden 2016 Yhteisvastuukeräysvaroilla on Hämeenlinna-Vanajan seurakunnalle hankittu lasten ja nuorten retkeilyn mahdollistavaa välineistöä.

Lainaamosta löytyy 2 rinkkaa, 3 makuupussia + makuupussilakanat sekä 3 makuualustaa.

Nämä välineet ovat lainattavissa esimerkiksi partioryhmien retkille. Retkeilyvälineet on suunnattu ensisijaisesti lasten ja nuorten käyttöön, joten ne ovat myös kooltaan nuoren/pienikokoisen aikuisen käyttöön sopivia.

Tarvikkeita säilytään Kumppanuustalolla (Kirjastokatu 1). Retkeilyvälineet tulee varata hyvissä ajoin etukäteen ja tarvikkeiden noudosta sovitaan varauksen yhteydessä. Retkeilyvälineet ovat varattavissa diakoni Lauri Nurmelta (lauri.nurmi@evl.fi, p. 040 804 9376).

Retkeilyvälineiden noudon yhteydessä tulee esittää oma henkilöllisyys. Lisäksi noutaja allekirjoittaa varauslapun, jossa kysytään myös yhteystiedot. Tavaran noudon yhteydessä sovitaan myös tarvikkeiden palautus. Noudon yhteydessä saa myös huolto-ohjeet lainaamilleen varusteille.